De la Motte A:Peli

Olipa vaihteleva lukukokemus. Ensin pidin, välillä en pitänyt lainkaan ja lopuksi enkä enenmmän pidinkin. Siinä se vaihtui jatkuvasti lukemisen aikana. Dekkariasetelmana sanoisin nimenomaan tästä kirjasta, että virkistävä ja raikas! Murhia ja niiden selvittelyitä molempia ainakaan tässä perinteisesssä järjestyksessä ei tässä kirjassa ollut oikeastaan lainkaan. Mitä nyt aivan lopussa rahisevan rasian sisältö, jonka ratkaisu oli sekin osunut ja mennyt jo aikaa sitten loppujenlopuksi oikeaan osoitteeseen.

Tekstissä ensin hieman kakistelin  runsasta anglismin käyttöä, kunnes tajusin sen kuuluvan asiaan juuri noin. Muuten se ei voisikaan olla. Hienoa osaamista ja kääntäjän suomennostyötä tuokin! Lopussa kallistuin sittenkin enemmän pitämisen puolelle.

Toisaalta mietin lukiessa sitten taas näitä iänikuisia dekkarin vahvistamia sukupuolistereotypioita. Tässäkin  naispäähenkilö kuvattiin lapsuudessa ja varhaisaikuisuudessa trauman saaneeksi henkisesti vaurioituneeksi ressukaksi, joka oli kokenut tahdonalaisen ihmeparantumisen. Tästä johtuen lähinnä yksinäisenä sutena yksinelävä päähenkilö oli erityisen kyvykäs miehisessä ammatissaan muistaen naisen velvoitteistaan lähinnä vain itsensä uhraavan yltiöpäisen vastuunkannon. Jooh... niinpä. Valmistelen tästä aiheesta erästä pientä tekstipätkää. Ehkä aiheesta myöhemmin enemmänkin. Kolme pistettä.