Niin. Kirjaa on kehuttu.Niinpä niin. Aivan uudella tavoin dekkarin teksti onkin rakennettu. Omaperäistä, uudenlaista. Alzheimerinkin kuvaus on moitteetonta; siten miten sairaus ulkopuolisille näyttäytyy. Teksti kuitenkin kuvaa vain paikoitellen piinaavalla tavalla Jenniferin tai ympäristönkään tunnetiloja, vaikka ne keskeisiä asioita tämän teeman ympärillä ovatkin. Ehkä myös dekkarin jonkinlaista kliinisyyttä olisi saatu rosoistettua tämänkaltaisilla ratkaisuilla.Toisaalta myös nykyinen tekstin toteuttamisratkaisu oli linjassa alusta loppuun saakka, vaikkakaan en jaksanut oikein pysyä kärryillä kursivoidun ja tavallisen tekstin eroista. Niissä varmasti yhtäpitävä logiikka oli läpi dekkarin, mutta lukijalle valinnat kursivoiduiksi tekstiratkaisuiksi ja niiden loogisuuden mielessäpitäminen ei ollut olennaista. Kursivoiminen helpotti kuitenkin tottuneen lukijan tekstissä sutjakasti etenemistä. Samoin kappaleiden lyhyys. Teknisesti tämä oli paljon parempi ratkaisu kuin esimerkiksi suorien lainauksien käyttö! Siinä mielessä teksti oli taitavasti rakennettu!
Toisaalta ironista kyllä, teksti toimi minulle juuri kuten muistihäiriösairaus. Dekkarin lukemisessa meni peräti pari päivää, kun teksti ei vetäissyt minua imuunsa. Ottaessani kirjan uudelleen käteeni, oli vaikea muistaa täsmällisesti mitä olin jo lukenut, missä olin menossa, mitä kaikkinensa kirjassa olikaan tapahtunut. Omituinen kokemus sinänsä. Sumuisa ja häilyvä olisivat kai oikeita adjektiiveja kuvaamaan lukutauon jälkeistä alkuotetta kirjasta. Kunnon lukuimua kirja ei minussa saanut aikaan. Toki se ei ole mikään kirjan hyvyyden eikä sen ansioiden mitta, mutta oma kokemukseni silti.
Ansioitahan tekstissä ja dekkarissa on, en voi sitä kiistää. Kuitenkin minun kohdallani kirja ei ollut napakymppi, osin tunnistamattomistakin syistä. Kolme tähteä.
