Tämän kirjan arvio lähti rönsyämään jo Kirsin kirjanurkan arviossa siitä, onko ulkomaalaistaustainen poliisi uniikkia suomalaisessa tai pohjoismaisessa dekkareissa vai ei. Esitin näkemykseni yleensä skandinaavisen dekkariston tyyppipiirteelle siitä, että dekkarin henkilömiehityksesssä on tiettyjä tasa-arvon ja demokratian vakioelementtejä. Kirsin kirjanurkkablogissa pidetään hyvin kategorisesti kiinni siitä, onko dekkarimiehityksen ulkomaalaistaustainen henkilö nimenomaan ammatiltaan poliisi vai ei. Minusta se on ihan toisarvoinen asia. Ulkomaalaistaustaisen henkilömiehityksen avulla voidaan nostaa suomalaisesta tai muusta kulttuurista esille tyyppipiirteitä, jotka sietävät lähempää tarkastelua. Minkä ammatin tai minkä kuvatun henkilöyden kautta tuo tarpeellinen tarkastelu tapahtuu, on sinänsä minusta toisarvoista. Enempi kiinnostaa tarkastelun sisältö ja se, mitä kuvataan.Lisäksi edellämainitussa blogissa ollaan hyvinkin tarkkana terminologiasta. Niin, onhan se tärkeää. En sitä kiellä. Mutta taas miettisin sitä tarkoitusta, miksi erilaisia henkilöitä dekkareihin rakennetaan. En pidä niin tärkeänä sitä, onko henkilö juuriltaan, lapsuuden kasvuympäristöltään tai nykyisiltä sukulaisuussuhteiltaan vieraan kulttuurin edustaja tai ympäröimä. Terminologiaa tärkeämpi on se sisältö ja viesti, mitä dekkarissa nostetaan esille kuin se, esimerkiksi onko henkilö inkerinsuomalainen paluumuuttaja vai maahanmuuttaja. Molemmat dekkarin henkilöhahmot voivat tuoda kirjassa kuvatuksi ja tarkasteltaviksi tarpeellisia asioita suomalaisesta ja muusta vieraasta kulttuurista.
Kati Hiekkapelto onnistuu siinä Anna Feketen avulla hetkittäin. En arvioi dekkaria, että kyse on "raikkaasta" tavasta, vaan minusta Hiekkapelto onnistuu asiassa muutamia kertoja hyvin. Parhainta antia dekkarissa ovat ilmanmuuta eri sukupolviin liittyvän kotoutumisprosessin onnistuminen ja kulttuuriin integroitumiserojen tapahtumaketjujen sekä syiden kuvaaminen. Integraatiohan voi tarkoittaa joko assimilaatiota, akkommodaatiota tai kokonaan sopeutumattomuutta. Se sijaan on tiedetty jo pitkään, että kieli on keskeisessä asemassa kotoutumisessa.
Henkirikoksien motiiveihin liittyvät selitykset olivat dekkarissa heikoimmat. Mustasukkaisuus, nettitavara ja kokonaan täysimittainen sattumanvaraisuus tuntuvat motiiveina lukijasta hieman naiivilta. Törkytekstiviestikuvio dekkarissa on täysin turha. Ratkaisun henkilöidyttyä sai miettiä kauan, että kuka ihmeessä tämä henkilö oli. Ratkaisu ei tunnu uskottavalta henkilön ammattia ajatellen.
Toisaalta sitten taas tätä oppilaan hyväksikäyttöä opettajan taholta on tullut viimepäivinä tuutin täydeltä. Sanomalehdet kirjoittavat parhaillaan vuosia jatkuneista epäilyistä Ylöjärvellä, viime viikolla katsoin aihetta sivunneen tuoreen kotimaisen elokuvan. Niin, miksihän tällainen rikos halutaan juuri nyt nostaa esille hyvin voimakkaasti? Vai onko kyseessä sattumanvarainen ajoitus?
Toisaalta sitten mietin myös muita dekkarin ratkaisuja. Poliisi järjestää jollekin henkilölle väärennetyt paperit? Miten lie uskottavaa toimintaa tämä? Eipä tavalliselle maallikolle heti tällainen poliisin toimintatapa tulisi ensimmäiseksi mieleen. Kyllähän nyt kadonneen nuoren perhekin tekee rikosilmoituksen. Yltiöpäinen epäuskottava ratkaisu.
Ja olematta lainkaan konservatiivinen patavanhoillinen: maahanmuuttajapoliisi hoitaa unettomuuttaan yhden yön seksisuhteilla naimisissa olevien miesten avulla... En minä sitä, etteikö kaikki olisi mahdollista. Vaan sitä mietin, että mikä idis tässä ratkaisussa on takana...
Tai että poliisi ei ohjaa hoitoon työssä ryyppäävää kollegaansa. Tai poliisin esimies ei tee sitä tietäessään asiasta. Enpä tiedä. Jos näkisin terveydenhuollossa toimivan ryyppäävään työaikana, niin ei sitä kyllä voisi jättää eteenpäin raportoimatta. Kuitenkin vieraat ihmiset uskovat henkensä, terveytensä ja koko elämänsä jatkumisen tai sen tulevan laadun toisen ihmisen käsiin. Kyllä siinä silloin puhutaan sellaisesta luottamuksesta, mitä ei voi vaarantaa mitenkään. Poliisitkin hoitavat henkeä ja terveyttä koskevia tehtäviä. Ei..., kyllä se poliisinkin raittius työssä ja työaikana on ehdoton lähtökohta minusta. Tätä kirjoittaessa rupean jo miettimään, että mikähän poliisin ammattikuntaa kohtaan tehty viihdekirjallinen antihyökkäys lie kirjoittajalla mielessään....
Kaksi pistettä esikoiselle. Tästä vain pintaa syvemmälle ja hitusen enemmän uskottavuutta kehiin!
