sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Adler-Olsen J: Metsästäjät

Tässä dekkarissa ei ole grammaakaan liikaa tai liian vähän. Amen. Nesbo ja Harry Hole on totisesti kohdannut vastustajansa Adler-Olsenin Carl Morckissa. Teksti on tarkkaa ja iskevää sekä vertaukset tai kuvailut napakymppejä. Katselin juuri Adler-Olsenin tanskankielisiä kotisivuja: osasto Q:sta kirjoitettuja dekkareita on käsittääkseni ilmestynyt nyt viisi. Pitääkö taas vuosi odottaa seuraavaa suomennosta...Katriina Huttunen tekee erinomaista työtä käännöksessään!

Ainoa mitä mietin lukemisen jälkeen ja mikä häiritsi hienoisesti, oli juonenkehittelyn elokuvamaisuus. Pidän dekkareista, missä lukijallekin jää pohdittavaa tai kaikki ei ole niin mustavalkoista. Tietty määrä asioiden aukijäämistä - siis lukijan vastuulle pohdittavaksi annettuna - on mielestäni mielenkiintoista. Enkä suinkaan tarkoita sitä proosallista probleemia meneekö Morck Mona Ibsenin kanssa sänkyyn vai ei...

Ettei dekkaristi ala kirjoittamaan niin, että optio elokuvaan on jo olemassa. Se vaikuttaa kirjoittamiseen ilmanmuuta. Jotenkin sitä lukijana toivoo, että joko dekkaristi tai käsikirjoittaja, mutta ei molempia yhtäaikaa... Marko Kilven dekkari Elävien kirjoihin ja Aku Louhimiehen ohjaama 8 pallo elokuva ovat hienolla tavalla pidetty tarpeeksi "kaukana" toisistaan. Mikäli taas ajattelee vaikkapa Ann Cleevesin Vera Stanhopeja, niin pidin tv-sarjasovituksista vielä kirjojakin enemmän.

Ehkä olen viimeaikoina nauttinut vapaa-ajallani myös jonkinverran elokuvista, sillä lukiesssa näin silmieni edessä Adler-Olsenin dekkarin loppukehittelyt myös valkokankaalle tuotuna elokuvana. Tämä ei silti poista sitä tosiasiaa, että myös dekkarin loppu oli hienosti toteutettu kirjana.

Puhelinkuuntelun puuttumista myös hienoisesti mietin. Tanskan lakia en tunne pätkääkään enkä liioin erilaista rikoslainsäädäntöä. Eikös sitä nykyisissä länsimaissa voida kuitenkin myös käyttää telekuuntelua epäiltäessä henkilöitä törkeistä, pitkiin vankeusrangaistuksiin johtavista esim. henkirikoksista. Tai kai kirjan roistoja epäiltiin ensin pahoinpitelyistä ja törkeistä pahoinpitelyistä.  Jonkun pitäisi minua sivistää tässäkin asiassa.

Adler-Olsenille täydet viisi pistettä. Tästä ei tällätavoin toteutettu dekkari enää parane. Lukemisen arvoinen!