Kumma, miten kirjalijalle kehittyy tekstityyli, jonka lukija aistii aina kuitenkin samalla tavoin, vaikka on kyse eri kirjoista. Jos Theorinin tekstistä välittyy löysä, unelias ja vetelä vaikutelma, niin Jansson puolestaan kirjoittaa löperhtien, lörppänä ja pötköttäen. Pisteitä ei lauseiden väliin välttämättä tarvitsisi. Yhtä suoltavaa tasaista konemakkarapötköä. Sisältö on naiskauhistelevaa pehmopornoa, jossa värähdellään ja vavistaan rakkauden pauloissa terästäen tekstiä parilla feministisellä huomautuksella. Kaamea dekkari.
