Olen lukenut nyt seitsemästä suomennetusta Dahlista kuusi. Kirjat ovat:
Pieni kultainen sormus (2005),
Murha näyteikkunassa (2006), Pikku rumpali (2008), Neljäs tekijä (2009), Musta enkeli (2010),
Ystävyyden muisto (2011) ja
Hyiseen veteen (2012). Kolme ensimmäistä luin järjestyksessä, sitten kuudennen ja seitsemännen kirjan Ystävyyden muiston sekä Hyiseen veteen ja nyt palasin aikajärjestyksessä neljänteen suomennettuun.
Tämä kirja on lukemistani Dahleista ehdottomasti paras. Suorastaan hypnoottinen. Pistää sarjassaa tiukasti kampoihin Norjan toiselle ihmeelle Jo Nesbolle. Liekö asialla vaikutusta, mutta suomentaja Outi Menna (suosikkini) on onnistunut loistavasti. Kirjan teksti on eräs sen nautittavampia ominaisuuksia. Pidin paitsi norjalaisen luonnon ja vesivoimalaitosten kuvauksista, myös niiden käytyjen keskusteluiden kuvauksista, millä päättelyä rikollisesta toiminnasta vietiin eteenpäin. Rikollisen toiminnan päättelyketjua "puolikypsällä" tavalla kuvaava dialogi on onnistunut ratkaisu. Asioita ei jankata eikä veivata lukijalle itsestäänselvyyksiä kolme kertaa joka toisella sivulla niitä kerraten, vaan viivähdetään päättelyä rakentavissa ja niitä kuvaavissa keskusteluissa muutaman kerran syvemmin, mutta kuitenkin hieman arvoituksellisella tavalla. Onnistunut valinta.
Lisäksi pidin muutamista kielikuvista: pakkasessa höyrystyvän hengityksen kuvaamisesta sekä - hauskaa, miten Dahlin kohdalla aina takerrun lentokoneisiin - lentokoneen nousun kuvaamisesta, missä sitä verrattiin valoa kohti uivaan haihin. Viisi tähteä.
