Jotain hyvin hajanaisia huomioita kirjasta. Sekalaisia ja sekaviakin. Parasta kirjassa oli epilogi. Avantouintikuvaus oli lähes lyyrinen. Hieno kirjan teemaan liittyvä lopetus. Tosin en usko mihinkään nolla-asteisessa vedessä sukeltamiseen, mutta sillä ei ole merkitystä. Se on toisarvoista. Olen itse uinut avannossa ja se on suosittu harrastus napapiirin pohjoispuolella. En ole koskaan kuitenkaan ajatellut, että uinnin taustalla on voimakas tunne halusta olla elossa. Itselle se ole koskaan ollut uinnin ainakaan tiedostettu motiivi, mutta mikseipä tuollalaillakin voisi suositun harrastuksen syistä ajatella. Uusi näkökulma ja tulkinta minulle.
Kummallista, mutta Dahl tuntuu asettelevan sanansa jotenkin laskelmoivasti tässä kirjassa. Pohjolan myyttisen talven, pakkasen, lumen, joulun, tonttujen sekä ruokalajien kuvaus tuntuu jo hieman tarkoitushakuiselta eksotiikkaa hyödyntävän myynnin kannalta. Tai sitten sitä ei ole vain aiemmin dekkareissa käytetty tarpeeksi globaalissa kirjamyynnissä ja kilpailussa. Tai itselle se on niin itsestäänselvää tuiki tavallista arkea, etten tajua sen mystiikkaa.
****
Pidän henkilökohtaisesti enemmän yksittäisten ihmisten hyvän ja pahan välistä taistelua henkirikoksen motiivina selittävänä tekijänä kuin ahnetta ylikansallista vehkeilyä. Tosinhan kirjassakin pahis oli olemassa, mutta rikosten motiivina oli vahvasti sairastunut persoonallisuus. Arkinen pahuus ja moraalin murtuminen kiinnostaa.
****
Dahl tuntuu olevan jollakin tapaa hukasssa kirjan naisten kanssa. Mitäköhän kirjailija naisista tahtoo tai mitä heistä ajattelee. Leena Stiegersand kuvataan kovana jätkänä. Ryyppää niin rajusti, että filmi katkeaa ja menee kuitenkin töihin jo puolilta päivin. Kykenisinkö minä itse tuossa tapauksessa puolilta päivin edes suihkuun? Krapulassa on parasta olla menemättä töihin tai joillakin muilla aloilla se on jo auttamattoman vanhanaikaista ja epämuodikasta. Nainen ryyppää, tappelee ja juoksee kuin mies, mutta jossakin lauseessa oli niin tottelevainen lammas, että hörähdin ääneen. Jätkänainen. En tiedä. Muunkinlainen naiskuvaus virkistäisi pohjoismaisissa dekkareissa kuin ruotsalaisten, nimeomaan naisdekkaristien kuvaama rahjustava uupunut naispuolinen poliisi tai sitten tällainen jätkänainen. Noistako vaihtoehdoista muodostuu pohjoismaisten dekkarien naisstereotypia? Mies pettää, petkuttaa ja valehtelee, mutta jos nainen yrittää samaa ja haittaa vielä pisteenä iin päälle poliisin tutkintaa, niin johan otti paheksuva ohraleipä :)! Elinkelvottomuutta ei kuvata miehen ja naisen osalta samanveikkasesti... Käynnistyskaapelien käytön kohdalla minua hymyilytti.
****
Sitten oli yksi pieni aivan merkityksetön yksityiskohta, mutta joka tökkää silmään. "Se oli Bodil Romerin numero - sen miehen äidin, joka oli yrittänyt tappaa hänet." Mies kai se oli yrittänyt eikä äiti...
