Heberleinin valitsin siksi, että kirja oli kirjastossa mukavasti saatavilla, blogimerkinnän kirjasta on keskusteltu lukijoiden keskuudessa aika paljon, Heberleinin kolmas kirja (Pieni kirja pahuudesta) julkaistiin hieman Utoyan jälkeen ja olen lisäksi tavannut kirjailijan kirjamessuilla.
Kirja kertoo vahvasta elämäntuskasta. On ihan totta, että kun nykyihmiset huokaisevat muodikkaasti että "mua nii-iin ahistaa", niin itseasiassa he eivät edes tiedä mitä se sellainen ihmisen hengiltä ottava tai kahtia halkaiseva ja repivä ahdistus on. On totta, että psyykkinen ahdistus on usein ihmisen äärirajoille vievää voimakasta fyysistä kipua kuten vaikkapa hoitamaton syöpäkipu. Että siinä mielessä olen samaa mieltä kirjalijan kanssa siitä, että ahdistuneisuus on mitä pikimmin hoidettava henkeä uhkaava sairaus. Mutta se on erotettava tietysti siitä, jos jotakuta hieman harmittaa, kun kynsi katkeaa tai tulee joku vastoinkäyminen, missä joutuu ponnistelemaan, näkemään vaivaa tai tekemään jotain ylimääräistä työtä.
Kyllä kirja herkisti ja herätteli huomioimaan ympäristöä tai oikeastaan miettimään taas jälleen kerran viestimistämme, joka välittää sanojen lisäksi muitakin merkityksiä. Kuten vaikkapa termin "psyykkinen sairaus" käyttö, kun taas muutoin puhun vaikkapa sepelvaltimotautikohtauksesta, virtsatietulehduksesta tai diabeteksestä. Olen syyllistynyt tähän itse tuhansia kertoja miettimättä asiaa sen tarkemmin. Miten tai miltä yritän suojella asiakasta tai potilasta, kun en käytä termejä skitsofrenia, masennus tai kaksisuuntainen mielialahäiriö. Eipä tulisi mieleenikään potilaan jossakin akuutissa hoitotilanteessa todeta, että hänelläpä on somaattinen sairaus tarkentamatta, mistä sairaudesta on kysymys. Hölmöähän se olisi. Kuitenkin jotkut sairaudet antavat joko luvan tai vaativat käsittelemään niitä toisin. Hyvää herättelyä itselle.Moni muukin kohta puhutteli. Esimerkiksi vaikkapa hokemamme siitä, että "Elämä on lahja", jolloin se on otettava vastaan syvästi iloiten ja riemuiten. Olemmeko joskus saaneet kuitenkin ei niin mieluisia "lahjojakin"? Lauseen perustelu siitä, että koska elämä on lahja, niin sen on pakko olla aina niin riemullista, ei ole tarkemmin ajatellen loogisesti kovin kestävä. Heberlein menee pidemmälle ja jopa kyseenalaistaa pakon ottaa lahja tai lahjoja vastaan. Tai Heberleinin pohinta lääketieteellisestä ihmiskäsityksestä siitä, että ihmisen halu kuolla on aina sairautta ja vain tietyt ulkoiset seikat oikeuttavat siihen, että se ei sitä ole (esim. parantumaton sairaus). Onhan se ihmisen halu kuitenkin perusajatukseltaan sama olivatpa ulkoiset olosuhteet sitten niin tai näin. Joskus se on sairaus ja joskus taas ei. Kiintoisaa, kun tarkemmin ajattelee.
Kirja on tarpeellinen kriittinen puheenvuoro herättämään ihmisten ajattelua. Vaikea kirjaa on pisteyttää, kun kyse on kirjoittajan omakohtaisestakin elämän tarkastelusta. Tuollainen pisteytys on aina hieman kornia ikäänkuin ihmiselämää voisi pisteyttää. Mutta kirja on erittäin tarpeellinen puheenvuoro. Suosittelen!
