Muutama suomennos on tuosta välistä lukematta, mutta dramaattinen loppu dekkarilla on tottatotisesti. Hyvin dramattinen. Ja seuraukset ovat aivan oikeita tapahtumien kuvaukseen nähden. Jään miettimään sitä, että niin voimakkaita lapsuus- tai nuoruusajan takaumiako ihmisellä voi olla, että tervejärkisen poliisin (tai kenen muun henkilön tahansa) järki voi sumentua kuvatun kaltaisella tavalla aivan täysin ja kokonaan? Itsehillintä ja -kontrolli pettävät aivan tykkänään erittäin dramaattisella ja traagisella tavalla. En tiedä, hyvin oudolta tuntuu, mutta kyllä kai tuollaista on tietysti kuvattu ja tapahtunutkin. Onko ihminen sitten syyntakeeton vai täydessä ymmärryksessä tuollaisessa täydellisesti kuvatussa pimennyksessä ja niksahduksessa. Ehkä pitäisi perehtyä tarkemmin kriminaalipsykologiaan. Uusi Kjell Ola (2012) on tätä kirjoittaessa kaiketi jo ilmestynyt ja kun googletin, niin aivan oikein - Lena Stigerstand on ilmeisesti uusimmassa Gunnarstrandan työpari Frolichille käytyä kalpaten. Kaipa sitten kirjailijaakin virkistaa vaihdella kirjojen henkilöitä. Aina puhutaan Ruotsin dekkarigenrestä, mutta täytyy sanoa, että norjalaiset ne vasta osaavatkin! Annan kolme tähteä tälle dekkarille.
