Olen tutustunut nyt vasta kahteen Raviloon. Yllä olevaan ja nyt tähän viereiseen. Ravilonhan tekee bloggaamassani kirjallisuuslajissa mielenkiintoiseksi se, että jos joku menettää henkensä, niin se tapahtuu aivan loppusivuilla. Kuvataan niitä tapahtumia, mitkä vaikuttavat siihen mitä tapahtuu. Kenenkään hengenheittäminen ei silti ole vääjäämätöntä; ihmiset voisivat ja eivät voisi valita toisin.Vapaa tahto on olemassa, mutta se toteutuu tietyin sosiaalisin ja yhteiskunnallisin reunaehdoin. Aina on näin. Kirjaa lukiessa voi mietiskellä näitäkin ihmiselämän vaihtoehtoisten valintojen toteutumismahdollisuuksia.
Nyt näissä molemmissa lukemissani Raviloissa allergialla on osuutensa. Hyvä keksintö, mutta kahdessa kirjassa sitä on riittämiin. Nyt kun ajattelin tutustua myös muuhun Ravilon tuotantoon, niin lukijana toivoisin, että tämä patofysiologinen reagointitapa voisi jäädä näihin kahteen kirjaan. Että kekseliäs idea pysyy tuoreena eikä toista itseään.
Perunan tarinaa pitäisi miettiä vähän tarkemmin. Vauvahan hengittää fysiologisesti nenän eikä suun kautta. Ja voisiko ennen kurkunkantta näin ilmatiivis kehon pehmytkudosten tulppa olla mahdollinen?
Muovikassimiehen pillerituotannon kehittely ja faktorin pyörittäminen on nykyistä aikakauttamme ajatellen kiintoisa näkökulma. Niin absurdi, että se voisi olla hyvinkin mahdollista. Ja erilaisissa tuottoisissa shop-taivaan humpuukimyynneissä näin onkin.
Liekö sitten hömppäbisneksen tuoton kannalta parempi vedota materian ostamisen ja omistamisen aikaansaamaan tyydytykseen (tarvitaan sitä ja tätä turhaa vempainta) vai siihen, kuten tässä kirjassa, että hömppä räjäyttää succeen sosiaalisissa suhteissa.Sosiaalisten syiden vuoksi (laihempana naisena tai lihaksikkaampana miehenä saat kaikkea enemmän) myydyillä hömppäpillereillä saadaan aikaan myös paljon pahaa ihmisten terveyden kannalta. Vaikka myyntiä valvotaan ja puhutaan laillisesta toiminnasta, olen urani aikana nähnyt monta palautumatonta ja peruuttamatonta elinvauriota. Siis elinten, joiden toiminta on elämän jatkumiselle välttämätöntä. Laiton toiminta on vielä kaamempaa. En tiedä onko aihetta käsitelty riittävällä tavalla mediassa vai onko ihmisten tarve saada tai saavuttaa jotain suurempi kuin henkiinjääminen. Ainakin se on nurinkurista. Haluta saada jotain niin, että menettää henkensä. Enpä tiedä, aika outoa minusta.
Kaupunkivanhuksen tarina jää mietityttämään. Hyvin monikerroksellinen kirja, jonka jälkeen alkaa pohtia asioita eteenpäin.
