sunnuntai 14. elokuuta 2011

James P:Kuolema katsoo kohti

No onhan tämä vähän parempi kuin edellinen. Ylikomisario ei enää riisu pakkoneuroosinomaisesti mielessään jokaikistä vastaantulevaa  tuntematonta naista, vaikka seksitekstiosuudet  tuntuvat kirjassa väkinäiseltä, päälleliimatulta, mystifioituna ja myynnin kannalta pakolliselta. Parasta näissä kirjoissa on Brightonin kuvaus, koska olen käynyt kaupungissa itse. Muistan ilmiselvästi ilmaston, talot, rantakadun, Royal Paviljonin ja Pierce Palacen. Tuo muistoja mieleen, mutta sillä ei ole mitään tekemistä dekkarin kanssa. Englannin yhteiskunnan kiihtyvää eriarvoistumista kuvataan kaupungin, sen alueiden ja talojen avulla aika osuvasti. Nyt riittää tämänsorttinen kesädekkarihömpötys. Siirryn hienoon ja upeaan Hilkka Raviloon, joka on ehdottomasti häpeällisellä tavalla sivuutettu kotimainen dekkaristi ja kirjalilija. Kuka muistaa hänen Finlandia-ehdokkuutensa? Voin vain todeta, että sukupuoli ja ikä ovat sosiaalisesti rakentuneita, siis sinun ja minun ajattelumaailman tulosta. Kuka on sanonut, että nuori öljytty machomies tai keinorakennettu nainen kirjoittaisivat parhaimmat dekkarit? Oletko ajatellut, minkälaisella habituksella saa palstatilaa (ja samalla lukijoita) mediassa? Miksi?