Kirjassa on myös läsnä epätoivo. Paha ei aina poistu, ei saa palkkaansa, ei voi selittää, ei voi ymmärtää, ei voi hallita, ei voi vaikuttaa. Kuilu. Niin kuilu. Maailma, jonka merkityksiä ja lainalaisuuksia en pysty käsittämään mitenkään. Tekstin rakentaminen on mestarillista. Tylyä, kovaa, rujoa, mutta silti paikoin välittävää. Eikö tälle kirjalle voisi jo antaa pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon. Tikarit ja avaimet ovat jo liian pliisuja. Kuusi pistettä. Viisi ei riitä.
Dekkarien innokas harrastaja jo vuosien ajan. Dekkareihin sisältyy ajankohtaan sopivaa yhteiskuntakuvausta ja usein epäkohtien kritiikkiäkin. Dekkareissa voidaan käsitellä mielenkiintoisesti myös kansakunnan historiaa tai yhteiskunnassa esiintyviä tabuja. Blogitekstit ovat henkilökohtaisia mielipiteitäni kirjoista eivätkä arvioinnit kohdistu henkilöön. Favourites are crime /detectives / murder / mystery books excluding horror.
torstai 11. huhtikuuta 2013
Roslund & Hellström: Kaksi soturia.