perjantai 26. huhtikuuta 2013

Genova L: Edelleen Alice




Alzheimertaudin etenemisen kuvaaminen henkilön itsensä näkökulmasta on mielenkiintoista. Kuvaus on fiktiivinen, mutta uskottava. Alicen tapauksessa amerikkalainen sosiaaliluokka on hyvin toimeentuleva ylempi keskiluokka. Mietin, millainen kuvauksesta tulisi Medicaidia käyttävillä työttömillä amerikkalaisilla pienituloisilla. Tästä näkökulmasta en ole kirjaa tai aihepiirin kuvausta tavannut. Alkoholidementiaan sairastuneiden kuvauksetkin puuttuvat kirjallisuudesta. Tilausta olisi. Kolme pistettä kulttuurierojen vuoksi.