Kirjailija oli valinnut yhdeksi kirjan teemaksi alaikäiseen lapseen liittyvän pahuuden. Lasta kuvattiin kirjassa "menetetyksi tapaukseksi". Kyseessä lienee ikuisuuskysymys: mikä on lapsen geenien, kasvatusten ja kokemusten osuus persoonaksi muotoutumiseen ja paljonko vinoonmuotoutumisesta on myöhemmin korjattavissa. Voiko esimerkiksi täydellistä tunnekylmyyttä, sosiopatiaa, korjata? Toisaalta lapsi on taipuisa ja reagoi hyville ja myönteisille kokemuksille. Mikä tekee lapsen kokemasta traumasta kohtalokkaan ja mikä trauma on käännettävissä voitoksi? Mitkä tekijät vaikuttavat tämäntyyppisiin kokemuksiin? Harmittaa, että kirjassa tämä teema jää lopussa auki ja käsittelemättä, vaikka se saakin kirjassa huomattavan osuuden. Kirjailija on "laiskistunut" tämän tematiikan suhteen kirjan loppua kohti.Jos uusinta suomennosta vertaa aiempiin kirjalijan dekkareihin, niin dialogin suhteen tässä kirjassa esitelty etsivä Vince Leone ei pärjää lähimaillekaan Sam Kovacille. Kymmenen nolla etsivä Kovac ja Nikki Liska pesevät verbaliikassa Leonen. Se on sääli, sillä kuten olen aimmin kirjoittanut, niin naseva dialogi on ollut yksi syy, mikä on erottanut Hoagin omaleimaisesti muista tusinateksteistä. Kirja on tekstillisesti pudonnut kesyksi, mitä kirjailija itsekin esisanoissaan arvuuttelee ja pelkää.
Pohjoismaisia ja amerikkalaisia dekkareita erottavat tietyntyyppiset omat kliseiset piirteet. Myös tähän dekkariin sellainen oli tungettu vahvana mieshahmona läpikotaisine periamerikkalaisine kuvauksineen. Oli vahvat käsivarret ja rintakehä, jota vasten painautua värisevine huulineen. Muutamat sivut olivat täyttä Hertta-sarjaa. Pohjoismaiset dekkarit ovat tässä suhteessa kaikkinensa realistisempia ja tasa-arvoisempia.
Toisaalta dekkari oli sijoitettu -85-luvulle. Myös aikaperspektiivistä johtuen arvot olivat konservatiivisia, vaikka epäilen kyllä vahvasti, että amerikkalaiset keskiluokkaiset arvot olisivat sen liberaalimpia nykyisinkään. Mainitsemisen arvoista on kuitenkin se, että keskiluokkaisiin amerikkalaisiin perheesiin on uskallettu liittää erilaisia ongelmia: perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa, tunnekylmyyttä, pettämistä, kaappijuoppoutta ja muita vähemmän mairittelevia piirteitä. Dekkarikuvauksen sijoittaminen menneisyyteen voi myös helpottaa kirjailijan työtä. Ei tarvitse tehdä esityötä, taustoitusta ja perehtyä nykyaikaisiin rikostutkimuksessa käytettyihin menettely- ja toimintamalleihin. Tätähän myös tulevaisuuteen sijoitettavat dekkarit kätevästi ja osin jopa laiskansorttisesti hyödyntävät. Osin Hoag toi esiin aikakauden piirteitä niukasti ja epätarkoituksenmukaisesti. Permanentti ja hiuslakka eivät liene ainoita merkittäviä ja huomattavia vuosikymmenen tyyppipiirteitä.
