Minusta ihan kelpo dekkari. Ei loistelias, mutta ei huonokaan. Pidin ensiksikin siitä, että dekkari oli sijoitettu sairaalakontekstiin. Kotimaisia kirjoittajiahan tällä dekkarigenrellä ei nykyisin ole ja ulkomaisiakin on vain harvoja. Syitä tähän voi vain pohtia, vaikka luulisi, että moninaisista juonikuljetuksista ei ainakaan olisi pulaa.
Toisaalta sitten rahan motiivi moraalisen ja laillisen selkärangan murtajana on ajankohtainen ja hyvin uskottava fiktio - tai tosiasia. Voin hyvin kuvitella, milloin media paljastaa kirjassa kuvatun kaltaista muistuttavan, mutta tosielämään liitttyvän tapauksen. Elinkauppahan jo toimii ja voi hyvin esimerkiksi köyhien ja hyvinvointivaltioiden välillä. Hyvä fiktiivinen teema esimerkiksi tämäkin dekkarissa käsiteltäväksi ja taustoitettavaksi.
Olen joskus kuvannut A. Holtin dekkarien lukemiseen liittyvää "töksähtelyä". Suora dialogi on sijoitettu kerronnan väliin niin, että lukijan (minun) lukurytmini pysähtyy ja joudun palaamaan sen selvittämiseen, että kenen kohtauksessa esiintyvien henkilöiden repliikeistä onkaan kulloinkin kysymys. Siis että kuka lausuu sitä mitä lausuu. Tässä dekkarissa tätä töksähtelevyyttä ei ollut. Outi Menna on kääntäjien aatelia, liekö tällä osuutta asiaan.
