Kirjan nimi osuu kyllä täydellisesti nappiin! Se on hyvä! Lukijassa monenlaista myötätuntoa kuin myös inhontunteita herättävä kirja. Päähenkilö Vapun tuntemuksia voin sympatiseerata viimeiselle neljällekymmenelle sivulle asti. Viimeisten neljänkymmenen sivun alkaessa ajattelee, että ei suurinkaan menetys oikeuta kostamaan sitä, eikä missään nimessä sillätavoin, kuin Vappu asian tekee ja hoitaa. Laitonta touhua. Kirjailijan tekstiä toisinpäin lainatakseni: työmiehen tekemänä kosto on yhtä tuomittavaa kuin korkeakoulututkinnon suorittaneenkin. Väärin mikä väärin. Sen jälkeen lukiessa tuntee Vappua kohtaan sääliä, kun myy elämänsä, arvonsa ja periaatteensa. Suostuu ne myymään. Suostuu sokaistumaan. Suostuu heittämään kaiken menemään ja romukoppaan. Ja loppujen viimeiseksi tuntee oikeudenmukaisuutta siitä, että Vappu saa kostostaan rangaistuksen. Ettei Vappu ei pääse laittomasta teostaan luistelemaan. En tiedä kumpi kohtalo päähenkilölle olisi ollut mieluisampi: nyt kirjassa kuvattu tapahtumasarja vai elinkautinen vankeusrangaistus. Kirja jättää teoksen konnan kohtalon auki ja se ei lukijaa haittaa ollenkaan. Se jää avoimeksi sivuseikaksi, joka on jo kokonaan toisen kirjan asia. Tosin tärkeä asia sekin eikä sinänsä toisarvoista, mutta ei tämän kirjan asia. Tämän Ravilon kirjan minä voisinkin luokitella dekkariksi. En osaa täsmällisesti sanoa, miksi. Ehkä se on enempi tuo pahuus-hyvyys tematiikka, joka on tässä kirjassa esillä kuin esimerkiksi ihmisen elämänkulkuun vaikuttavat ulkoiset seikat, joita kirjailija kuvaa muissa teoksissaan. Hyvä, luettava kirja!
