Mitä minä tästä kirjasta kaikkinensa toteaisin. Tämä puolestaan parani loppua kohti. Silti mietin koko ajan lukiessani tämän kirjan tarkoitusta? Miksi tämä kirja on kirjoitettu? Että eronneet ihmiset voivat refelektoida itseään, että onko minulla ollut samanlaisia tunteita ja ovatko ne yleisiä, hyväksyttyjä, normaaleita...?? Oliko tämä terapiakirja vai kirja, jolla on tarkoitus muuttaa maailmaa (mikä yleensä on aika monella kirjailijalla kaikista perimmäinen kirjoittamisen motiivi).
Pari ensimmäistä lukua olin suorastaan ihmeissäni, kun eroava Ellen miettii eroansa omaisuuden ja muiden ihmisten ajattelun kannalta. Tuota...kyllä kai se materian tärkeys vähäisimpiä prioriteetteja on ja omien ajatusten selvittely niin intensiivistä, että ei kai siinä toisten ihmisten ajatusten setvimiselle enää kovin paljon jää aikaa.
Loppua kohti Marttinen kuvaa paljon Ellenin tunteita ja kokemuksia, mutta samalla tekee naisesta hieman vähä-älyisen. Missä se Ellenin omien tunteiden erittelykykyisyys ja niiden jonkinlaiseen kuosiin saaminen; hylätyksi tulemisen tunteita ja omaa kuolevaisuutta siinä kai joutuu käymään lävitse. Tätä kai ne kaikki kapakkakierroksetkin selvittävät, mitä kirjailija ei kuvaa Ellenin bonjaavan. Surullisin kohta oli se kännykkäkuvaus, jossa hiljaisena pysyvän kännykän odotettiin piippaavan.
Olihan noissa tunteiden kuvaamisessa paljon hyvääkin, mutta lukijan olisi voinut nostaa ja auttaa sieltä suosta vähän selvemmillekin vesille. Ei tämä huono ollut, mutta dekkareihinkin palaan mielelläni.
