Ja - sokerina pohjalla - Tom Rob Smithin Lapsi 44. Hieno. Engelsmannit kirjoittavat hienoja dekkareita - Venäjästä / Neuvostoliitosta. Ensin Roger Harris ja nyt Smith. Lujasti vaivannäköä, taustaselvityksiä ja -lukemista, perehtymistä, tutkimusten ja historian lukemista. Miten mielelläni näkisin myös suomalaisessa dekkarikerronnassa tällaisia suuria tarinankertojia, mutta nykyään se tahtoo jäädä sinne päivittäisen ostariahdistuksen kuvauksen tasolle. Eivätkö suomalaiset dekkaristit osaa, ovatko laiskoja, puuttuuko tarvittava verkosto? Missä ovat kaunokirjalliset suomalaiset suuret tarinankertojat historioisijoiden "lisämausteeksi"? On kauhean ikävä ja surullista todeta, että ei niitä ole. Smithin dekkarissa stalinistisen ajan irrationaalisen julmuuden kuvaus on niin läpikäyvää, että teksti muuttuu mässäilystä voimakkaasti pasifistiseksi ja alleviivaamattomalla tavalla kantaa ottavaksi. Tosi hieno dekkari.
