perjantai 24. heinäkuuta 2009

Muller M: Kahden pennin murha

Kesä on  mukavaa aikaa kerrata myös näitä nostalgisia klassikkodekkareita. Marcia Muller. Takalieve kertoo, että "MM on nykyaikaisten kovaksikeitettyjen naisdekkareiden kantaäiti." Täytyyhän kantatätiä muistella. Kotimaa tietysti USA. Suomennoksia kolme, vaikka julkaisuja kotimaassa rutkasti enemmän. Suomennokset ajoittuvat -90-luvulle ja tapahtumat ehkä hieman aiemmaksi, joten on tunnelma on erilainen kuin nykyisissä...

Pidän nykyisin dekkareista, joissa populaa on enemmän kuin vain ne onnettomat viisi, jonka ahdistunutta pään sisällystä jahkataan ja vatkataan ees ja taas.