lauantai 13. kesäkuuta 2009

Roslund A & HellströmB: Edward Finniganin hyvitys; Kanger T: Sunnuntaivieras

Anders Roslund ja Börge Hellström: Edward Finniganin hyvitys. Jessus... etenkin tempoltaan, osin juoneltaan, ainakin yksityiskohdiltaan ja ehkä paikoitellen suomennokseltaankin yksi viimevuoden parhaimmista. Puolet kirjasta meni heti, toinen puoli pienen tauon jälkeen. Eikä nukuttanut. On siinä ero; toista veivaa sivu kerrallaan puoli vuotta, toinen ei ennen loppua kädestä irtoa.

Jostakin kumman syystä omaan hieman karsaasti katsovia ennakkoluuloja noihin länsinaapurin dekkareihin. Osa luuloista karisee lukiessa, osan luuloistani kyllä sitten pidänkin. Edward Finniganin Hyvitys oli loistelias. Hieno. Loistava.

*********
Samoin sain päätökseen Thomas Kangerin Sunnuntaivieraan. On tekijän kolmas dekkari pääosasssa rikostutkija Elina Wiik. Kanger on tukholmalaissyntyinen maailmalla asunut toimittaja, jonka kotipaikka on nykyisin Englannissa. Sunnuntaivieras dekkarin henkilögalleria on rikas. Tapahtumat sijoittuvat -70 ja -80 luvuille sekä nykyisyyteen. Juoni on henkilöiden suhteen riittävän monimutkainen ja loppuratkaisu yllättävä. Kanger kuvaa hienovaraisesti nuoren naisen toisenlaisia elämänkäänteitä vauraassa naapurimaassa. Yhtä yksityiskohtaa en käsittänyt. Mikäli poliisi tietää, että murhatulta naiselta jää pieni vauva ja vauvan kohtalo on epäselvä, eikö alueen tai koko maan lastensuojeluorganisaation toimenpiteet tehtyine adoptiopäätöksineen ole luonnollinen osa poliisin toimintaa asian selvittämiseksi. Tämä osa juonen kuljettamisesta tuntui ontuvan, mutta ei kai niin nöpöttää tarvitse... :)Kaikenkaikkiaan hyvä dekkari. Pidin myös siitä, että miesdekkaristilla on naiskomisario kirjan pääosassa. Tässä jäin tuumaamaan, että monellakohan on. Ei tule heti yhtäkkiä mieleen ketään. Mutta on kai niitä...