sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kepler L:Tulitodistaja

Kummallista, miten epätasaista kirjoitusjälkeä eri kirjoissaan pariskunta Kepler tuottaa. Kaksi ensimmäistä teosta oli suoranaista roskaa, mutta Tulitodistaja on erinomainen dekkari! Nopea (kappaleet ovat hengästyttävän lyhyitä, lähes otosmaisia elokuvamaiseen tapaan), utuinen, samea, häilyvä, usvainen, mutta samalla kasassapysyvä. Ehkä dekkari onkin enemmän (elokuva)käsikirjoitus kuin romaani. Mielenkiintoinen sekoitus kumpaakin.

Preesensaikamuodon käyttö on virkistävää ja tekstin suhteen onnistunut valinta! Juoneltaan dekkkarissa sen päämysteerio selviää. Tosi ehkä liian väkivaltaisella tavalla, niin että itse näistä kohtauksista olisin nauttinut. Nämä kohtaukset toivat eniten mieleen ylikansalliset hömppäactionelokuvat. Lopussa hymyilin jo niin kliseiseksi käyneellä Hannibal Lecter kuvailulla.

Dekkarisssa jäivät kuitenkin useat sivujuonteet häilymään avonaiseksi. Häilyminen oli tehty niin taitavasti, että lukija ei harmittele sitä, että kirjoittavat eivät osanneetkaan solmia kaikki nauhoja lopussa. Että juoni ei olisi pysynyt kasassa. Häilymisen tarkoitus oli saada lukija odottamaan uutta dekkaria ja se onnistui kirjoittajilta aivan erinomaisesti. Harvinaisen hyvin! Kirjan nimeä Tulitodistaja mietin ja se on myös suora suomennos ruotsin kielestä. Todistajalla ei niinkään ollut tekemistä tulen kanssa, vaan aivan jollakin muulla. Ehkäpä kirjan alkulehdellä oleva motto on yhteydessä valittuun kirjan nimeen. Neljä tähteä erilaisuudesta, kirjan taitavista lopetussivuista ja kirjallisuuden lajiin tuoduista virkistävistä uusista tekstinyansseista!