Kumma juttu, että en ole ikinä pitänyt Johan Theorinin tekstistä. En nytkään. Löysää, muodotonta, ajelehtivaa, hajanaista, vetelää, lässähtänyttä, ryhditöntä. Unettavaa. Ilman intohimoa kirjoitettu. Ei mitään sanomaa tai ideaa. Kyllä se nyt jo mystikkoruotsalaisdekkarilajisto riittää Janssonin ja Larssonin huolehtimana. Kirja kuin huoneenlämmössä seisoneen veden kulaus. Ei makua ei hajua ei muistijälkeä. Höpöä...
