Jumitan Skotlannissa, koska Denise Minan ja Paddy Meehanin jälkeen luin vasta nyt Ian Rankinin 1997 ilmestyneen klassikon Sinistä ja Mustaa. Olen aina luullut, että irlantilaiset ne operoivat viskinjuonnilla, mutta skottiviskinjuonti on kirjan Skotlannissa vieläkin suvereeninpaa. Kirja on skottiviskien tuhti tietopaketti - enpä tiennyt kuin muutaman mainituista merkeistä.
Kirja oli hyvä, mutta minulle vaativa. Nimiä ja väkeä lappasi alkupuolella sisälle kirjaan siihen tahtiin, että sain käänellä sivuja taaksepäin sen minkä etenin, jotta muistan kuka on kuka. Kellä oli kytköksiä kehenkin. Yhtyeiden esiteltyjen megahittien nimet olivat sarkastisia heittoja - minun luekemista eivät olisi haitanneet, vaikka olisivat olleet poiskin. Kun ennen ei kuljettu napit korvilla, en muista sanoja sen kummemmin, jolloin kappaleen nimeä kummempi kytkös tai sarkastinen heitto kirjan tekstin sisältöön olisi avautunut. Oliko niitä?En ole koskaan käynyt Skotlannissa, vieläköhän 2000-luvulla maassa vallitsee kirjan kaltainen aggressiivis-melankolinen omaleimaisuus vai onko yhdenmukaistava globalisaatiopaine jyrännyt jo Skotlanninkin?
Teksti oli tiiviiksi rytmitetty, enpäs-tee-kuten-käsketään keskeisessä osassa. Nesbon Harry Hole ryyppää muuten lukijalle sympaattisemmin kuin Rebus. Ne kuuluisat juomisen motiivit ovat vihan lisäksi Holella myös muita.
