Olen vasta noin sata ensimmäistä sivua matkannut viimeisen Wallenderin parissa, kun keksin. Tekstin sävy / tempo / tahti / vaikutelma, miten sitä kukanenkin kutsuu, oli alusta alkaen poikkeava. Erilainen.Yllättävää, dekkarin teksti on raamatullista. Esim. sivulla 84 lause kuuluu: " Ja Wallander piti häntä sylissään, kunnes hän lakkasi itkemästä." Tai sivulla 58: "Kun hän tuli Djurshomiiin, Håkan voin Enke otti hänet heti huostaansa". Monet lauseet alkavat sanoilla: Mutta sitten tuli / alkoi...
Tosi erikoista, en ole koskaan lukenut raamatullissävyyn kirjoitettua dekkaria. Eihän tämä pahalta tunnu, katsotaan, miten juoni etenee ja miten se sopii ja istuu tekstin sävyyn.
Sivulla 390 Wallander herää aamulla kännättyään edellisenä hautajaispäivänä. Heräämistä kuvattiin näin: " Hän kaatui sänkyyn, nukkui sikeästi ja tunsi olonsa levänneeksi herätessään aamulla vähän ennen yhdeksää." Muutama lause välissä ja aamua kuvataan näin: " Wallander oli huonovointinen herätessään. Mistään ei löytynyt särkytabletteja..." Voihan se tietysti olla, että krapula-aamuna tuntee olonsa levänneeksi, vaikka on huono olo. Omaa pääjomotusta ajatellessani en kyllä kuvailisi tuolloin olotilaa, että olisin kovin virkistäytynyt.
Wallanderin tietokone toimi välillä ja välillä ei. Jospa se oli sitä tavallista, Etelä-Ruotsissa tehtiin vaikkapa verkkoasennuksia...
Mitättömiä yksityiskohtia yllä. Kaikenkaikkieen teksti ja kokonaisuus oli teknisesti hyvin taitavaa. Katolla istumiset, jäteautot ja varikset ja välillä keskustelut poliittisista ideologioista, markkinataloudesta työstä, yhteiskunnan tulevaisuudesta kuten Raappavaara yllä totesi. Samanlaista teknistä tekstitaituruutta Mankellilla kuin esim. Dan Brownilla, vaikka viimeinen sisällön puolesta kirjoittakin täyttä umpiroskaa.
Mankell antaa periksi lopussa. Signen kirjat, kivet sun muut "lukijatäpit" jäävät auki. Ikäänkuin Wallanderin selostuksen kirjoittaminen siskon kautta lähetettynä varmistaa sen, että todisteet eivät voi viitata Wallanderiin. Kai ruotsalaisilla poliiseilla on rikosteknistä osaamista, vaikka muutoin näitä tekemisiä kirja kritisoikin. Mutta kumma kyllä yksityiskohdista ison osan kuittaaminen "jää hämärän peittoon" ei haittaa lukijaa (tai ei ainakaan minua) ollenkaan. Yleensä ärsyynnyn siitä, että tarinaa kehkeytetään 300 sivua ja sitten kolmella viimeisellä sivulla kaikki lyödään hötösen leväperäisesti just ja just häthätää kasaan. Ei nyt. Kirjan tarkoitus oli erityyppinen ja se tekee lopun sellaiseksi kuin se on.
Wallander esitetään kirjassa verkkaisena, mietteliäänä, syrjään pikkuhiljaa vetäytyvänä, lomailevana. Kuitenkin hän suhaa aivan hengästyttävää vauhtia rahasta ja kustannuksista piittaamatta ympäri maita ja paikkakuntia. Lentelee, autoilee, junailee. Tästä piirteestä en ole ikinä pitänyt Mankellin kirjoissa. Viimeksi Mankellilta olen lukenut Kennedyn aivot ja siinäkin muistaakseni jatkuvasti kierrettiin maapalloa ympäri ämpäri laidasta laitaan. Kirjalijan omasta elämästäkö tällainen tulee?
Wallanderin poliisihahmon suurin ominaisuus on inhimillisyys. Humanismi. Jonkinverran joudun itse harvakseltaan asioimaan poliisin kanssa. Jäin miettimään, kuinka monen "Wallanderin kanssa" olen itse vuosien mittaan asioinut.
