sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Sipilä J:

Oi ja voi, mikä pettymys uusi Sipilä!

Tätä edellisessä oli mukava mietiskellä, että kaikki ratkaisut ja toimintatavat eivät aina ole niin yksoikoisia ja itsestäänselvykksiä (esim. ikääntynyt rikollinen). Mutta kun en ole poliisi, niin uusimmassa tavalliselle taaplaajalle ei paljoa aukene syvällisyys mietiskellä, että hakatako kadulla vastaantulija vai ei... Jonninjoutavaa sälkkinän selostamista, kuka aina milloinkin kostaa kellekin. Mikä hommassa oli uutuusidea? Kertoa, että kostamishommaan perustuva arvojärjestys on olemassa...

Tekstin rytmiikka oli sinänsä hyvä, ei tarvinnut tavallisenkaan lukijan tankata ja pysähdellä edestakaisin. Taitaa olla Sipilällä myös hyvä kustannustoimittaja.

Ja suomalaisen naispoliisin äly oli kirjassa terävyydessään aivan kerrassaan vailla vertaa ... Älykkäimmät lauseet olivat täh?, häh? ja mitäh? Liekö sitten niin... 

Ah, uskottavuusko se sana tai kuvaus voisi olla, jota itse kuvailin, että lukijan kiinnostuksen ylläpito oli sellaista silmistä sisään ja puh savuna ilmaan lajia ilman sen mainittavampia tekstin aikaansaamia pulsseja aivokuoreen saakka mistään pysyvämmistä jätejäännöksistä puhumattakaan. Jos nyt kysyttäisiin, että kuka ylipullistuneita egoja omaavista kettuili ristiin rastiin kaunoja kellekin ja kellä häiriökäyttäytyminen oli suurinta - muistaminen tapahtuisi hyvin vaivoin. Sujuvaa tekstiä, mutta vailla sen suurempaa mieltä. Esitystapa ja tekstiin liittyvä juju, mieli ja uskottavuus (kai tämä) on ollut se, joka Sipilästä on tehnyt hyvän. Seuraavaa odotellessa... Mut tässä välissä aion käpästä Bram Stokerin kirjailijamuseosssa. Sitä odotan!