Karppi M. Väinämöisen vyö, Remes M. Vain muutaman neliön tähden Johan oli erikoinen M. Karppi. Puoleen väliin nukutti ja toiseen ei sitten ollenkaan. Vedessä kelluvien tyttösten huono-onnisen biletyksen syy jäi mulle rutisevalle tahkoaivolle lopussakin epäselväksi, erityisesti sen sääkerillä ja jämptillä tyylillä asioihinsa suhtautuvan. Antakoon vihjettä joku parempiaivoinen.
Luminen erämaaluontokuvaus oli hienoa, samoin Hanskin ja Saarisen ah niin letkeän leppoisa hyväntuulinen arkisanailu. Tuonhan voisi vaihtaa useammankin työpaikan leadershipin painopistealueeksi.... Meillä on Suomessa laulavia poliiseja, mutta montako on kirjoittavaa? Mulla ei tule mieleen kuin kaksi, onko niitä useampi?
Luminen erämaaluontokuvaus oli hienoa, samoin Hanskin ja Saarisen ah niin letkeän leppoisa hyväntuulinen arkisanailu. Tuonhan voisi vaihtaa useammankin työpaikan leadershipin painopistealueeksi.... Meillä on Suomessa laulavia poliiseja, mutta montako on kirjoittavaa? Mulla ei tule mieleen kuin kaksi, onko niitä useampi?
**
No johan nyt! Ihan sielua kylmää ja hirvittää, miten vuoden viimeisimmässä Ruumiin kulttuurissa Ari-Matti Auvinen teilaa Karpin Väinämöisen vyön. Ei kai se nyt *noin* huono ollut, olihan siinä uutta hyvääkin ja ei ainakaan aivan tavanomainen silmästä sisään ja toisesta saman tien ulos tusinadekkari. Jäin miettimään sitä, kun Paulowin uusimpaan arveltiin hiipineen aivan tarkoituksellista tuotesijoittelua Hackmannin asusteverhoilua ja maallista omaisuutta kuvatessa. Jospa Väinämöisen vyökin oli kirjoittettu jotenkin (tiedostetun vai tiedostamattoman) tarkoituksellisesti kirjan käännökset ja elokuvakohtaukset mielessä? Loppu oli ainakin niin utopistisiin suorituksiin kykenevää seikkailuelokuvaa, että näin Johnny Deppin takuuvarmana liekkumassa liaanin kanssa lappu silmässä palavasta kalevalaistalosta. Jos se olikin kirjoittettu aivan tarkoituksellisesti suomipoika-DanBrown esikuvana?Vähän samalla tavalla ajattelen nyt uusimmasta Matti Remeksestä (Vain muutaman neliön tähden). Olen aina pitänyt hänen kirjoissaan hankolaisen elämän ja mentaliteetin (minimalistisesta) kuvauksesta aivan samoin kuin pidän Vargasista pariisilaiselämän ja –ilmapiirin taitavana kuvaajana. Mutta kumma tunne tuli nyt Remeksestä. Kirjan lopussa luvut kutistuivat kuin pyy maailmanlopun edellä ollen useimmat vain noin yhden sivun mittaisia. (tai puolen sivun, mikäli sivu ajatellaan kaksipuoleiseksi). Ei minusta kirjan tempo nopeudu lukuja höpön pieniksi pilkkomalla. Tuli vaikutelma, niinkuin Remes olisi aina elokuvakässärin yhden lyhyen otoksen kirjoittanut. Klaffin pläjäys noin ja otos purkkiin! Joku tolkku tuossa taiteellisessa minimaalisuudessakin...Mitenhän itse arvioi? Painoivatkohan professorin muut siviilityöt päälle?
