Onpa löysää, laiskanpulskeaa juonta ja kuvausta! Oi, niin kirjallisesti laiskaa, että give me the easy quick money mentaliteettia saa hyvin vaivoin pidettyä takaa-alalla. Puistatukset tulevat siitä, miten kauniin ylevästi (kirjalilijan post scriptum raivoon asti) tämä mentaliteetti on kääräisty idealistiseen ja humanitaariseen hurskauteen ja idealismiin.En pidä tuosta idealismiin pyrkivästä kuvauksesta olipa sillä kuinka henkevät tai hyvää tarkoittavat tarkoitusperät tahansa. En tiedä onko parempi kirjoittaa, kuin jättää kirjoittamatta. Mutta se on kuitenkin valkoisen suojeltua elämää viettäneen tähtikirjalilijan positiosta käsin tehtyä kuvausta. Jees, onhan noita. Karkeita, hyvin helposti laista, säädöksistä, lupamenettelyistä, valvonnasta ja toimikunnista läpipärähtäneitä epäeettisiä, ihmisyyttä ja humanismia korvaamattomasti tuhoavia lääketieteellisiä kokeita 2000-luvun umpuli-pumpuli omassa Suomenmaassakin. Ei kai tältä maailmanlaajuisesti kukaan realisti silmiä ummistakaan. Vaan ajatellapa, että kärpäsmäisesti ihmishenkiä saattaa mennä enempi siinä, kun laillista työtä tekevän ja omaa perhettään elättävän virkamiehen pöydällä paperi odottaa kumileimaa ja puukstaaveja. Voiskohan tommosesta tulla ikinä bestsellerdekkari?
Enkä minä kyllä sitäkään ymmärrä, miten ruotsalaisrouvan survival (on kyllä monesti ihan pökertymäisillään ja kerran ainakin ottaa kaakeliin lukua) onnistuisi, jos sakeilla lentokentillä pitäisi majailla erilaisen jonotuksen, kiinnimenemisien, selvitysten, odottelujen ja papereiden vuoksi joskus useita päiviä, ei autoja, ei teitä, ei yksityiskulkuneuvoja, ei hotelleja, ei kupposia virkistävää teetä, suihkuista puhumattakaan (ei ylipäänsä vettä), ei ilmastointeja, ei valoja, ei hotellihellaruokaa (ei sähköä),ryömiviä, matelevia ja lentäviä ötököitä joilta suojautua, ei tallelokeroita, ei sujuvaa englantia puhuvia ihmisiä, ei tutkittavia karttoja jne. Uuh, liian tähtikirjailijapositiosta kerrottua löysää kuvausta, jossa varmasti vierailu jollakin Mission-asemalla on ollut mieliinlähtevän vaikuttavaa. Siinä mielessä kyllä aivan jees ikääntyvän ruotsalaisrouvan kuvausta, että ei ole jumittunut ruotsalaiseen lähiö-ostariin, vaan suhaa tosiaan sisäisen pakon ajamaan rempsevään malliin ympäri maailmaa. Noinko se sitten meidän kolmas tai neljäs sukupolvi elää Suomessakin?
Ja pahiskin oli niin laiskan ennalta-arvattava, että ehdin haukotella jo useampaan kertaan, että kirjalilija hyvä kakaisee sen nyt ulos, eikä yritä pantata tollasta tylsää kaikki-arvaa juttua. Kirjan nimi. Vain vaivoin pinnistelty (kun käyttää ajattelussa kosolti hyvää tahtoa) ajatuksellinen yhteys dekkariin. Kennedy-nimen motiivit ovat aivan toisaalla kuin yhteydessä dekkarin tapahtumiin...
