sunnuntai 5. elokuuta 2012

Verdon J: Sokkoleikki

Amerikkalaistyyppistä toimintakirjallisuutta, joka on jostakin lukijasta viihdyttävää. Minusta ei erityisemmin. Tyypillistä bruce-willis-die-hard hömpötystä, joka on niin loppuunkaluttu asetelma kuin vain olla ja voi. Ammatista syrjäänjäänyt poliisi, joka alkuun vastentahtoisesti vielä kerran kutsutaan pelastamaan oman henkensä kaupalla amerikkalainen yhteiskuntajärjestys. Lopussa kiivasta  fyysistä taistelua ja haavoittuminen, sairaala taivaana, taustaviulujen mahtipontinen pauhu sekä ikuista rakkautta ja palvontaa uhkuva nainen silittelemässä otsaa ja pitelemässä kädestä.

Sen sijaan rikollisuuden motiivit olivat kuvattu erikoisella tavalla. Rikosten motiivina olivat syntymästään saakka vaurioituneet, vialliset, kieroutuneet, umpipahat ja parantumattomat nymfomaaninaiset, joita ovelat tunteettomat miehet hoksaavat käyttää hyväkseen ja tehdä heillä rahaa. Että tuota sairailla läpimädillä naisilla ei ole oikeutta elää tässä yhteiskunnassa, mutta miehetkin kuvataan rikollisiksi, koska hyödyntävät naisten sairautta.  Naiset sairastuvat nymfomaniaan ja pahuuteen lapsuudessa koetun miesten hyväksikäytön seurauksena. Miehet särkevät madonnaunelman ja tekevät naisista huoria, joita sitten listivät hengiltä. Erikoisen amerikkalainen monimutkainen ja konservatiivis-uskonnollinen ajattelutapa, jonka uskottavuus ei ainakaan heti minulla valkene tai kirkastu.  Hömppää. Ykkönen.